lauantai 27. joulukuuta 2014

Lagerlundin keittiö.



Tänään on leivontapäivä. Piirakoita, sämpylöitä, korvapuusteja ja pipareita.
Myös kinkkurullaa on uunissa ollut kypsymässä.
Lagerlundien vanhimmalla tytöllä on jo kaksi lasta ja kolmas vatsasta päätellen tulossa.

Matot tein pienillä kangaspuilla ylijäämä raanu langoista. Korvapuustit ostettu muut itse tehtyjä. 




Piparit fimomassaa johon sekoitettu vähän kanelia tuoksun vuoksi. Pursotinpussissa pikasilotetta.


Säilykkeitä tehtiin Loimaan nukkekotikurssilla. Kannet tehty värillisistä haaraniiteistä.


Ensimmäinen himmeli Marian kurssin satoa tämäkin. Tekeminen oli niin mukavaa että suunnitteilla on tehdä lisää isommassakin koossa.


Kingi kissa osallistuu mielellään askarteluun. Sivellin löytyi hetken kuluttua lattialta.




Puiden kantokori on tehty kaksinkertaisesta maalarinteipistä joka maalattu akryyliväreillä.
Helpompi työstää kuin tuohi jota sain hakea naapurin kaadetusta koivusta.
Tuohikorissa pihlajanmarjoja alempana.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti